Archives for helmikuu 2021

MIKÄ ON GROW:N SALAISUUS?

GROW eli Good Reps Only Workout on elämisen ja treenaamisen laatuun keskittyvä filosofia, jonka ensisijaisena tavoitteena on opettaa oman kehon kuuntelua ja sen tarpeiden mukaan treenaamista. GROW on itseasiassa niin simppeli, että alkuun se voi tuntua jopa hämmentävän helpolta. Mutta yksinkertaisuudessa piileekin koko jutun juoni!

RÄÄKKITREENI EI TAKAA TULOKSIA

Liian monet meistä joutuvat päivittäin maksamaan kovaa hintaa siitä, että itsestä huolehtiminen on jäänyt taka-alalle. Pahimmassa tapauksessa tätä kompensoidaan satunnaisilla kuntokuureilla tai toistuvilla liian raskailla rääkkitreeneillä. Meihin on syystä tai toisesta iskostunut ajatus “tuloksia syntyy ainoastaan tekemällä enemmän ja kovempaa”, mutta totuus on, että kuntoon pääsee tekemällä sopivasti, laadukkaasti ja säännöllisesti.

“Mua suoranaisesti harmittaa, kun edelleen ihmiset kehuu kaduilla ja työpaikkojen lounaskeskusteluissa sillä, miten vähän on nukkunut tai miten monta tuntia on vetänyt treeniä tai töitä putkeen. Miten vähän on levännyt ja miten “ankara” on itselleen ollut.”Hatsolo, GROW:n kehittäjä

Vaikka Hatsolon kuvailemaa elämäntapaa yleensä ihannoidaankin, on se todellisuudessa typerintä mitä voit itsellesi tehdä. Siinä ei ole mitään siistiä, että olet jatkuvasti lopussa ja ajat itsesi ahdinkoon!

MENESTYKSEN RESEPTI

Jos olet koko ajan jaksamisesi äärirajoilla, on hyvin haastavaa olla luova, ajatella selkeästi, saada aikaan tulosta töissä / treeneissä tai reagoida häiriötilanteissa. Jos taas teet asiat fiksummin ja haluat pärjätä oman elämäsi kilpajuoksussa, muista tämä:

Menestyksen pohja luodaan tekemällä asioita säännöllisesti ja laadukkaasti. Jokaisella meistä on sama määrä aikaa ja rajallinen määrä energiaa päivässä. Pitkäkestoiset tulokset syntyvät siitä, mihin aikasi sijoitat ja missä fokuksesi on!

GROW -tiimin tavoitteena onkin, että tulevaisuudessa ihmiset alkaisivat pikemminkin kehua sillä, miten levänneitä, energisiä ja vireessä he ovat. Siksi GROW opettaa sinua kuuntelemaan kehosi viestejä ja muokkaamaan treenejäsi sellaiseksi, joiden avulla et ole poissa pelistä vaan päinvastoin – olet täynnä energiaa ja valmiina vastaamaan maailman tarjoamiin haasteisiin!

HYVINVOINNIN NETFLIX

GROW:n toimivuus perustuu oman kehon kuunteluun ja sen tarpeiden mukaan treenaamiseen. Tavoitteenamme on opettaa sinua poimimaan valmennustalustaltamme omaan elämäntilanteeseesi parhaiten sopivat treenit ja rakentamaan niiden pohjalta omia tavoitteitasi tukevat harjoitusaikataulut. Ennen pitkää huomaat kasvaneesi itse itsesi valmentajaksi etkä koskaan enää ole riippuvainen yksittäisistä verkkovalmennuksista tai jostain tietystä treeniohjelmasta!

Kehitämme jatkuvasti toimintaamme GROW -filosofian mukaisesti ja tavoitteena on rakentaa markkinoiden edistyksellisin ja nykyaikaisin hyvinvointipalvelu, jossa on kaikki mitä tarvitset kokonaisvaltaisen hyvinvointisi edistämiseksi. GROW -valmennusalusta on siis, kuin moderni hyvinvoinnin Netflix!

Jos tämänkaltainen treenifilosofia ja valmennusalusta kuulostaa kiinnostavalta, niin tervetuloa mukaan GROW- treenien maailmaan! Ekat 7 päivää saat tutustua treeneihimme ilmaiseksi ja jatkosta voit päättää itse. Nähdään valmennusalustalla ja suljetussa GROW FB -ryhmässä!



#letsgrow #goodrepsonly